Palasin perjantaina takaisin Skotlantiin talvilomaltani Winter Wonderlandista eli Suomesta. Tässä vähän kuluneen kuukauden oivalluksia ja fiiliksiä!
Saavuin Suomeen hieman hämmentyneenä. Joulumarkkinoiden ihmispaljoudessa suomalaiset eivät suinkaan sanoneet "anteeksi" tai "sori" vaan huokailivat itsekseen ja toivoivat, että edessä oleva ihminen kävelisi nopeammin tai tajuaisi itse väistyä. Silti ihmiset toivottelivat toisilleen kojujen suojassa hyvää joulua ja väläyttivät pienen hymyn. Jouluvaloja oli paljon, mutta ne olivat kauniin hillityt - ei välkkyviä värivaloja tai hysteerisesti heiluvia joulukuusia.
Muutkin asiat kiinnittivät huomioni juhlapyhien välillä: leffateatterissa äänet olivat mahtipontisen kovalla, mutta baari-illan jälkeen korvat eivät edes soineet. Baareissa JONOTETTIIN baaritiskille. Rap-musiikkia oli PALJON. Bussikuskit näyttivät hieman hämmentyneiltä, kun tervehdin heitä. Tiskejä pystyi vihdoin huuhtomaan ilman, että kädet paloivat ja matot eivät peittäneet koko lattiaa. Laktoosinta maitoa sai joka kaupasta. Rauhalliset, hiljaiset ja hieman örmyt suomalaiset menivät täysin villiksi kun nuoret Leijonat voittivat maailmanmestaruuden ja kansallishenki oli suuri ja ilahduttava.
Lomaani sisältyi myös paljon kulinaarisia nautintoja: ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon! (Eikä paikalliset matkaoppaani aka vanhempani antaneet maksaa siitä.) Erityisen paljon kulutin Berliininmunkkeja, karjalanpiirakoita, ruisleipää, joulutorttuja ja pilttejä. Herkullista jouluruokaa sain nauttia virallisesti neljän jouluaterian verran, puhumattakaan leftoverseista!
Myös majoituspaikkani Suomessa olivat erittäin kohdallaan. Netflixiä pystyi katsomaan tv-ruudulta ja sohvalta käsin. Tiskit pystyi laittamaan tiskikoneeseen ja pyykkien pesemisestä ei tarvinnut maksaa. Eräänä yönä kaupungilta saapuessani tyynylläni odotti suklaata. Erityistä iloa tuotti sauna, jota kohtaan ikävä oli ollut valtava.
Valitsin lomakohteeni täydellisesti, sillä mitä olisi ollut joulu/talviloma ilman lunta ja kunnon pakkasia. Suomessa näitä riitti! Kerrospukeutuminen kesti joskus melkein enemmän kuin itse ulkona vietetty aika ja posket olivat punaiset pienenkin lenkin jälkeen. Mutta siitä talvessa on kyse ja talven Suomi todellakin osaa! Lumen narina kenkien alla on ehkä uusi lempiääneni, tai vaihtoehtoisesti takkatulen kipinöinti pitkän lenkin jälkeen. Kaiken kaikkiaan lumi teki pienestä ja ankeuteen taipuvasta maasta uskomattoman kauniin ja taianomaisen. Loman yksi paras aktiviteetti oli jäätyneen meren jäällä käveleminen vaaleanpunaisen taivaan alla.
Suurimman osan matkastani tekivät kuitenkin ihmiset. Sukulaiset, joiden kanssa pystyi hulluttelemaan ja tuntemaan olonsa aidosti kotoisaksi. Erityisesti äiti ja iskä, joiden seurassa sai olla taas huoleton lapsi, mutta joiden kanssa pystyi myös keskustella kuin aikuiset. Ystävät, jotka pitivät huolta, että sain riittävästi halauksia ja tekivät olon rakastetuksi. Lopulta, loman kruunasi jokapäiväinen avecini, karvainen veljeni Arttu, jonka kanssa sain nauttia pakkaspäivistä ja joka loikoili vieressäni kun katsoin telkkaria. Arttu, joka oli aina iloinen huomiostani ja joka istui aina oveni takana, jos se oli mennyt epähuomiossa kiinni.
Tiedän ettei täydellistä ole olemassakaan, mutta tämä loma oli aika lähellä. Nyt istun pienessä opiskelijakämpässäni ja haaveilen mukavasta koti-illasta ja pakkasista. Ikävä on pelottavan suuri.
Mutta olisiko Suomi ja koti vaikuttaneet näin ihanilta, jos en olisi ollut kuukausia poissa?
Huomenna alkaa virallisesti second semester ja sen mukana kevään uudet seikkailut!
